”Paras tapa osallistaa henkilöstöä ja asiakkaita on olemassa olevan konkreettisen asiakasongelman liittäminen tuotteistettavaan palveluun heti konseptointivaiheessa. Tämän avulla ymärrys on kasvanut olennaisesti.”

Miika Nurminen, Liiketoimintajohtaja, QPR Software

Menetelmiä tavoitteiden selkeyttämiseen

Ennen varsinaista tuotteistamistyötä on tärkeää selkeyttää yhteisesti, mitä tuotteistamisella tavoitellaan.  Selkeytä tässä vaiheessa tuotteistamisprojektin tavoitteet syventymättä vielä palvelun sisältöön ja sen tavoitteisiin. Tuotteistamisessa ei kannata rynnätä suoraan itse työhön, sillä yhdellä kehittämisprojektilla voidaan saavuttaa vain rajattu määrä muutoksia. Koska tuotteistamisen tarve näyttäytyy erilaisena eri näkökulmista, tavoitteet kannattaa selkeyttää yhdessä eri toimijoiden kanssa. Kun päätavoitteet perustuvat aitoon tarpeeseen ja ovat kaikille selkeitä ja mielekkäitä, ne motivoivat osallistujia kehittämään palvelua entistä paremmaksi. Selkeät tavoitteet antava pohjan prosessin seuraavalle vaiheelle, nykytilan kartoittamiselle.

Sivustolla kuvatuista menetelmistä täsmentyvät keskustelukierrokset auttavat muodostamaan tavoitteita yhdessä isommallakin osallistujajoukolla suhteellisen lyhyessä ajassa. Tarina vision viestimisessä helpottaa tavoitteiden tekemistä ymmärrettäviksi uusille osallistujille. Nämä menetelmät ovat yksinkertaisia ja nopeita toteuttaa työpajoissa.

Tarina vision viestimisessä

Esittele tuotteistettavan palvelun visio osallistujille tarinan avulla. Tarinalla voi esittää abstraktin tulevaisuudenkuvan helposti omaksuttavassa muodossa.

Täsmentyvät keskustelukierrokset

Kehitä, arvioi ja priorisoi ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja nopeasti ja luo yhteisymmärrystä ryhmän kesken. Menetelmä sopii sekä tuttujen että uusien asioiden käsittelyyn.